Tarkenna hakua

Keskiaikakonsertti Kuusistossa

Alkaa pvm:
17.08.2019
Alkamisaika:
18:00
Loppumisaika:
18:45
Kuvaus:

Keskiaikakonsertti Kuusistossa

Anneliina Rif; laulu, goottilainen harppu, rebek, psalttari, nokkahuilu, jousipsalttari, kaksoisnokkahuilu, sinfonia

Keskeisimpiin kotimaisiin vanhan musiikin spesialisteihin lukeutuva Anneliina Rif soittaa ja laulaa Piispanpäivien lauantai-iltana Kuusiston kirkossa tunnelmallisen keskiaikakonsertin, jonka aikana on mahdollista tutustua hyvin moniin erilaisiin soittimiin!

Anneliina Rif on Suomen eturivin keskiaikaisen musiikin taitajia. Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi 1993 valmistunut laulajatar on toiminut aktiivisesti vanhan musiikin saralla jo 1980-luvulta asti ja työskennellyt Suomen Kulttuurirahaston tuella mm. linnamuusikkona Suomen suurissa keskiaikaisissa linnoissa sekä vuonna 2019 Duo Medievalin muusikkona Uli Kontu-Korhosen kanssa. Anneliina Rif rikastuttaa konserttejaan lukuisilla keskiaikaisilla soittimilla, jotka on rakennettu paljolti keskiaikaisen kuvamateriaalin pohjalta, koska puisia soittimia on säilynyt ehjinä varsin vähän.

Kuusiston kirkon konsertissa kuullaan pääosin lauluja, jotka ovat inspiroituneita Neitsyt Marian monipuolisesta persoonasta; kuuliaisesta neidosta, ikuisesta Neitsyestä, Jumalan äidistä, ja Raamatun kertomusten Vanhan Liiton ajan viimeisestä Pyhästä. Myös Magdalan Marialle omistetaan hänen perheestään ja perheen suhteesta Kristukseen kertova laulu.


Konsertin jälkeen on mahdollista tutustua soittimiin, joista Anneliina kertoo.

Paikka:

Kuusiston kirkko, Linnanrauniontie 157, karttalinkki

Yhteyshenkilö:


Tapahtuman hinta:
Vapaa pääsy
Tapahtuman järjestäjä:

Kaarinan kulttuuri- ja kirjastopalvelut

Linkki:

Tapahtuma Facebookissa