Tarkenna hakua

Tiedote 29.4.2020

Etäkonsertteja ja pika-avustuksia tapahtumille

Kaarinassa järjestetään etäkonsertteja, ja pika-avustuksia etätapahtumille voi edelleen hakea.

Kaarinan kulttuuripalveluilla siirretään suurin osa tapahtumista sellaiseen ajankohtaan, jona ihmiset saavat taas kokoontua yhteen. Muutamia tilaisuuksia siirretään kuitenkin myös verkkoon: vapunpäivänä 1.5. klo 16 on ohjelmassa folkmuusikko Lempi Elon VappuLIVE-keikka, jota ihmiset voivat seurata Kaarinan kulttuuripalveluiden Facebook-sivulta omissa olohuoneissaan tai vaikkapa kotipihalla. Lempi tunnetaan meillä erityisesti Kaarinan Nuorisoteatterilta ja kaarinalaislähtöisestä CCL-kuorosta. Lempi soittaa omia, kauniita ja vaikuttavia, kansanmusiikkivaikutteisia biisejään. 

VappuLIVE Facebook-tapahtuma

Ensi viikolla tulee kuluneeksi sata vuotta kaarinalaislähtöisen taiteilijan Touko Laaksosen syntymästä. Sen kunniaksi julkaisemme draamallisen Tom of Finland -konsertin,  joka on Laaksosen syntymäpäiväillasta perjantaista 8.5. alkaen katsottavissa toistaiseksi.

Kaarinan kulttuuripalveluilta voi myös hakea pika-avustusta tapahtumille, jotka järjestetään verkossa. Etätapahtumiin on myös mahdollista saada tekniikka-apua. Asiasta voi lukea lisää kaupungin nettisivuilla: kaarina.fi/kulttuuriavustukset

Kulttuuriavustukset