Tarkenna hakua

Uutinen 1.4.2020

Muutoksia Kaarinan kaupungin kesätyöpaikkahaun etenemisessä

Kesätyöpaikkoihimme saapui hakemuksia määräaikaan 31.3. mennessä yhteensä lähes 400 kappaletta. Kiitos kaikille kiinnostuksesta työskennellä kesällä Kaarinan kaupungissa.

Kesätyöpaikkojemme haku ehti käynnistymään ennen tietoa siitä, miten koronavirustilanne tulee vaikuttamaan eri toimintoihimme. Toimipisteitä on suljettu ja toimintaa supistettu viranomaisten määräysten ja suositusten mukaisesti. Kaarinan kaupunki on lisäksi aloittamassa vakituista henkilökuntaa koskevia yhteistoimintaneuvotteluja. Myös kesätyöntekijöiden palkkaamisesta tulee sopia osana näitä neuvotteluja.

Muutoksista johtuen emme suorita kesätyöpaikkojen arvontaa ennakkoon tiedotetun mukaisesti 9.4. tai valitse vielä haastateltavia. Tiedotamme hakuprosessin etenemisestä lisää mahdollisimman pian.

Vallitseva poikkeuksellinen tilanne tulee mahdollisesti vaikuttamaan siten, että kaikkiin aiemmin ilmoitettuihin tehtäviin ei voida palkata kesätyöntekijöitä. Näissä tapauksissa välitämme hakemukset yksiköihin, jotka todennäköisesti voisivat työllistää nuoria. Näin toimien kenenkään hakemus ei jää huomioimatta.

Kuvituskuva